Olemme Nobina
Nobina
Nobina on Pohjoismaiden suurin joukkoliikenneoperaattori ja merkittävä alan kehittäjä. Teemme tiivistä yhteistyötä liikenteen tilaajien kanssa, kuljetamme vuosittain 305 miljoonaa matkustajaa ja työllistämme noin 15 000 ihmistä.
Yhdessä pidämme yhteiskunnan liikkeessä joka päivä.
Löydä oma polkusi Nobinalla
Ei vastaavia työpaikkoja
Connect – verkostoidu kanssamme pysyäksesi ajan tasalla uusista työpaikoista.
Johtamislupauksemme
Johtajana varmistan, että ymmärrän liiketoimintaamme ja viestin tavoitteistamme selkeästi. Johdan esimerkillä, kannan vastuuta ja olen valmis tekemään rohkeita päätöksiä.
Nobinan arvojen ohjaamana luon kulttuurin, jossa jokaisen ääni kuuluu. Etsin aktiivisesti uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia, luon edellytyksiä yhteiselle onnistumiselle ja annan palautetta, joka auttaa kehittymään. Haluan, että jokainen kokee olevansa tärkeä osa tiimiä ja Nobinaa.
Työkaverimme Nobinalla
Sabina
Yhdessä pidämme yhteiskunnan liikkeessä joka päivä
Halima
Miksi bussinkuljettajan työ on maailman paras työ
Hassel
Me olemme Nobina
Kiitos kaikille bussinkuljettajille
Yhdessä pidämme yhteiskunnan liikkeessä joka päivä
Olemme Nobina, Pohjoismaiden suurin joukkoliikenneyritys. Meillä 15 000 ihmistä työskentelee joka päivä ratkaistakseen arjen haasteita ja vastatakseen yhteiskunnan suuriin tarpeisiin.
Haluamme rakentaa kestävämpää yhteiskuntaa. Siksi kehitämme ratkaisuja, jotka vähentävät ympäristö- ja ilmastovaikutuksia sekä tekevät liikkumisesta sujuvampaa. Yhdistämme kaupungit ja alueet, jotta ihmiset pääsevät helposti kouluun, töihin ja läheistensä luo.
Innovaatioiden, kokemuksen ja monipuolisen osaamisen avulla rakennamme vakaata yritystä, joka tarjoaa työtä tuhansille ihmisille. Näin luomme parempaa matkaa ihmisille ja yhteiskunnalle – joka päivä.
Kannamme vastuuta ja kohtelemme toisiamme sekä ympäröivää maailmaa kunnioittavasti. Yhdessä pidämme yhteiskunnan liikkeessä joka päivä.
Työskenteletkö jo Nobinalla?
Nobina lukuina
- +10,2 % työntekijöitä enemmän kuin viime vuonna
- Matkustajia joka päivä
- Busseja ja erikoisajoneuvoja
- Matkoja ympäri maailman joka päivä